Man of the dark

Peli päiväkirja 5.

Peli 5.

28.9.2017

  • Janshai Caeronvar
  • Anri Frümholz
  • Gregward Bluesteam

13( Ahah).Gadriel.1541

Sankarit päätyivät seuraamaan mystistä naishahmoa, joka johti heidän takaisin basaarille, minne he olivat saapuneet ensimmäiseksi tullessaan Mikiin. Astuessaan sisään basaarin muurien sisäpuolelle, katosi tuo mystinen hahmo jälleen kerran.

”Tämä on niin turhauttavaa!” Anri parahti uupuneena kengät hiekkaa täynnä. Toverukset katselivat hetken aikaa ympärilleen, yrittäen keksiä syytä miksi naisen hahmo johdatti heidät kyseiseen paikkaan. Etsiessään vastausta hahmo ilmestyi jälleen, tällä kertaa ohjaten heidät aivan uudelle alueelle. Vaikka Anri, Janshai ja Gregward kiirehtivät, pysyi valkea nainen aina hyvän matkan päässä edellä heistä. Lopulta he päätyivät Mikin itäisen muurin reunalle, josta hahmo jatkoi matkaansa pienelle kujalle ja lopulta käveli läpi rautaisesta portista, joka johti osittain muurin sisälle. Äimistyneenä tapahtumasta Anri pysähtyi hetkeksi: ”Menikö se nainen portista noin vain läpi? Sen on pakko olla jokin velho tai aave.” Kuuntelematta naisen puheita Gregward päätti toistaa perässä ja kävellä vain portista läpi. Idea sinänsä oli loistava, mutta ei onnistunut, mies ei sulautunut raudan läpi kuten naishahmo aikaisemmin. Sen sijaan sankarit huomasivat niin portin kuin maan olevan hieman huonossa kunnossa. Mitä jos portin voisi vain murtaa pois paikoiltaan?

Anri ja Janshai ottivat vauhtia ja ponkaisivat kohti porttia, tavoitteenaan kaataa portti voimalla. Gregward kaikessa hienostuneisuudessaan pidättäytyi moisesta väkivallasta ja päätti tarkastella tilannetta työnjohtajan näkökulmasta, mikä lieni oivallinen idea… Portti kyllä murtui auki, mutta Anri putosi portin mukana portaat alas ensimmäiselle tasanteelle saakka, sen sijaan Janshai nopeiden haltia refleksiensä ansiosta onnistui vetäytymään juuri ajoissa, ettei pudonnut itsekkin alas tunneliin.

”oletko kunnossa?” Janshai huuteli alas Anrille, joka keräsi itseään ensimmäiseltä porras tasanteella pimeästä tunnelista. ”Luulen niin.” Hän vastasi irvistellen, selkään sattui. ”Tulkaa alas vain, ei tällä näytä olevan mitään…” Puolihaltia siristeli silmiään pimeydessä.

Janshai ja Gregward kävelivät sisäänkäynnistä alas tunneliin, varoen askelmiaan pimeässä. Anri nousi seisomaan tasanteella, kokosi varusteitaan ja katseli ympärilleen. Maan alla oli viileää ja jokseenkin raikasta verrattuna ilmastoon maan tasalla. Kun miehet saapuivat tasanteelle jatkoivat sankarit matkaa tunnelia eteenpäin yhdessä. Tunnelin seinämät näyttivät haurailta ja hiekkaa tippui alas joistain seinämistä. Vankalle pohjalle ei Mikin kaupunkia oltu rakennettu. Päästyään yhden tasanteen alemmaksi näkivät Janshai ja Anri jotain hahmomaista hieman peremmällä. Kaksi luurankoa pantterilla merkityissä haarniskoissa. Anri tuuppasi kevyesti Janshaita olettaen tämän näkevän mitä hänkin. Samaan aikaan Gregward totesi, ettei hän nähnyt tunnelissa yhtään mitään ja sytytti itselleen lampun saadakseen valoa tilaan. Kun ihminen sai lamppunsa syttymään paljasti öljyvalon himmeys tunnelin asukkien todellisen tilan. Kaksi haarniskoitua oletettaen mieshenkilöä makasivat alemmalla porrastasanteella. Toinen oli maassa rähmällään, toinen istuma asennussa seinää vasten. Molempien haarniskoissa oli merkkejä noeasta ja hiilestä, olivatko haarniskat palaneet? Luurangoissa ei varsinaisesti näkynyt palamisen merkkejä..

”Mitähän täällä on tapahtunut?”

Janshai heitti luurankoa kohti kiveä, kuin peläten että luut noususivat maasta ja hyökkäisivät heidän kimppuunsa kuten Mejsassa. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut.

”No, ne taitavat ainakin olla kuolleita.” Janshai totesi virallisen tutkimuksensa päätteeksi. Toverit miettivät luurankoja. Olivat he Mikin vartiostosta? Mutta miten ruumiit saattoivat olla niin hajonneita jos Mikin muuttuneesta tilanteesta oli vain kaksi kuukautta?

”Ehkä ne ovat olleet täällä pidempään kuin kaksi kuukautta?” Gregward ehdotti. ”Olisihan se mahdollista.”

Tarkastellessaan ruumiita tarkemmin, huomasivat matkalaiset kummallisia kristalleja luurankojen ympärillä. Samat kristallit jatkuivat myös pidemmälle tunneliin. Kullan kimallus kulki Gregwardin silmissä voimakkaana, niin että sen suorastaan näki hämärässä tunnelissa. Sekä hän että Anri keräsivät muutaman pienemmän kristallin palan käsiinsä. Kristallit olivat läpikiiltäviä ja taittoivat valoa sateenkaaren eri väreihin kuin prisma.

”Olisikohan näitä lisää…?” Gregward mietti ääneen katsellen kristallipolkua, joka johti syvemmälle tunneliin. ”Ota lamppusi ja tule perässä. Käydään katsomassa.” Anri vastasi, kehottaen Gregwardia kulkemaan lampun kanssa perässä, ihan vain siltä varalta, jos tunnelissa olisi vihamielisiä otuksia, ei valo houkuttelisi niitä heidän kimppuunsa ensimmäisenä. Ryhmä jatkoi yhä syvemmälle tunneliin, kunnes Anri ja Janshai pysähtyivät viimeisen tasanteen reunalla. Haltia ja puolihaltia näkivät pimeässä harmaan eri sävyillä ja sen verran pitkälle, että viimeisen tilan luonne alkoi paljastua. Tilassa oli suuria, ihmisen kokoisia kristalleja. Kristallit olivat suippoja ja osa ylsi jopa lattiasta kattoon. Gregward saapui pian perässä tasanteen kynnykselle ja valaisi tilaa himmeällä valollaan.

”Ehkä tässä on syy miksi Mik on rakennettu tänne… jos täällä on kristalleja mistä kaupunkilaiset saivat rahaa…?” Anri ehdotti ottaen varovaisen askeleen viimeiseen huoneeseen. Hänen jalkansa koskettaessa huoneen lattiaa, kuului kummallinen litinä. Anri katsahti oitis alas eikä ollut uskoa silmiään. Mutaa! jossain oli pakko olla vettä! Jostain kaukaa kuului vaimea lorinan ääni, vettä valui jostain?!

Toverit löysivät veden lähteen, joivat ja täyttivät jokainen leilinsä. Vettä, vihdoinkin!
”Hei, täällä on jotain tyyppejä näiden kristallien sisällä…” Gregward huomautti juotuaan aimo annoksen vettä. Vettä valui isoimman kristallin takana olevasta pantterit muotoisesta suusta, jonka sisällä näytti toisista poiketen olevan vaalea nainen.

”Eikös tuo ole se eukko, joka on meitä pelotellut?” Anri pyyhki kasvojaan. Jo vain, suurimman kristallin sisällä oli vaalea nainen mustassa pantterikaavussa. Matkalaiset siirtyivät suurimman kristallin ympärille tutkiakseen mistä oli kysymys. Suuri läpikuultava kristalli ympäröi naisen täysin ja materiaali vaikutti todella kovalta. Miten he saisivat yhteyden naiseen nyt?

”…sehän koputteli oviin kaupungissa… ” Gregward aloitti.
”Joten koputetaan sen kristalliin? Okei!” Anri ojensi oitis kätensä ja koputti reippaasti naisen kristalliin. Sen sijaan että hän olisi saanut normaalin ”kuka siellä” vastauksen sai hän melkein sydärin.

Anrin koskettaessa kristallia vaalean naisen silmät alkoivat hohtamaan ja tämä veti naisen jonkin sorttiseen takaumaan.

Anri näki itsensä utuisessa tilassa, josta tunnisti vaalean naisen sekä sotilaat, jotka nyt olivat kristallien sisällä. Näyssä vaalea nainen seisoi armeijan edessä. Armeija oli piirittänyt yhden miehen keskelleen. Mies poikkesi olemuksellaan muista, tämä ei ollut sotilas ja tällä oli yllään jonkinlainen kaapu… Kaapumies kohotti kätensä ja osoitti yhtä sotilasta. Sotilas lähti juoksemaan karkuun, mutta oli liian hidas. Kaapumies ampui loitsun käsistään, joka poltti miehen kivuliaasti aloilleen. Tämän seurauksena sotilaiden joukosta karkuun lähti myös toinen sotilas, tämä oli huono päätös, sillä kaapumies poltti loitsullaan myös tämän henkilön.

Vaalea nainen tekee mystisiä liikkeitä, joiden seurauksena hän aktivoi loitsun joka loi kristallit sekä hänen, että jokaisen sotilaan ympärille jättäen kaapumiehen ulkopuolelle. Hahmot olivat utuisia, hidastettuna ja epäselviä.

Juuri kun Anri oli pääsemässä kärryille mitä mahtoi tapahtua, loppui näky siihen. Nainen irrotti oitis otteensa kristallista ja astui askeleen taaksepäin. Kerrottuaan matka kumppaneilleen mitä oli nähnyt, olivat spekulaatiot suuret. Nainen oli saatava vapaaksi, jotenkin. Ennen kuin asiaa ehdittiin analysoida pidemmälle Janshai oli kaivanut kirveen esiin aikomuksenaan lyödä kristallia.

”En usko että se..” Anri ennätti sanomaan, kun haltia oli heilauttanut kirvestään kohti kristallia. Metallin osuessa kristallin pintaan, näki Janshai puolestaan naisen hehkuvien silmien taakse. Palattuaan maan pinnalle näyn jälkeen, Janshai kertoi, että väkivalta ei välttämättä ollut oikea tie kristallin läpi. Anrin aikaisemmassa näyssä näkemä kaapuun pukeutunut nuorimies oli yrittänyt rikkoa kristalleja ja saanut kymmenen niistä rikki. Kristallit kuitenkin mukautuivat, mitä suuremmalla voimalla ja erikoisemmilla taioilla niitä yritettiin tuhota, sitä voimakkaammaksi kristallien materiaali muuttui.

”Tämä vaikuttaa mahdottomalta.” Anri raapi päätään. Vaikka hänkin osasi muutaman taian, ei hänellä ollut tietoakaan tuon asteen suurista loitsuista. ”Mitä jos yritettäisiin jotain muuta kuin väkivaltaa?”

”Minulla on idea.” Gregward vastaa syvällisen pohdintansa päätteeksi. Väkivalta ei ollut tie kristallin läpi, mutta kauppakamarilla näkynyt omituinen nimi herätti ihmismiehessä ajatuksen. Hän päätti kokeilla sitä. Gregward ojensi kätensä ja kosketti kristallia sanoen: ”Vivian Pantera”. Jälleen kerran vaalean naisen silmien hehku vei uuteen näkyyn, tällä kertaa ihmismies löysi itsensä samasta tilasta kristallien kanssa, varjojen ympäröimänä.

Palattuaan tajuihinsa nykyhetkeen Gregward toteaa olleensa oikeassa. Kristallin sisällä oleva vaalea nainen oli nimeltään Vivian Pantera. Hän kuului alueen lordi sukuun. Kaapuun pukeutunut mies, joka oli tappanut Anrin aikaisemmassa näyssä sotilaita, vaikutti olevan tämän poika.

”Et pysty pysäyttämään minua, koska et pysty tappamaan omaa poikaasi. Niin se sanoi. Ja sillä oli joku ruma miekka mukana. ” Gregward tavasi näkynsä miehen sanoja.

”Siinä on järkeä. Näyssäni hänestä huokui jokseenkin ylimielinen olemus… tämähän selittää sen. Hän on aatelinen ja vielä tuleva lordi.” Anri nyökytti. Mutta edelleenkään kristallin rikkovaa taikaa tai asiaa ei oltu keksitty. Eikö Vivian voisi vain kertoa missä takaportti tai off-kytkin oikein olisi?! Vielä kerran näkyjä vastaanottavaisena Anri päätti kokeilla mitä saisi aikaan jos väkivallan ja loitsujen sijaan antaisi kristallille jotain pehmeää, ehkä sen olemus muuttuisi samalla.

Nainen asetti itsensä itku taajuudelle, ajatteli iloisia asioita isästään ja toivoi tämän kanavoivan erilaista energiaa kristalliin, näin tehden sen hauraammaksi. Kosketuksen myötä nainen kuitenkin sai vain uuden näyn.

Tällä kertaa huone näytti samalta kuin se todellisuudessa oli. Kaapuun pukeutunut nuori mies seisoi Vivianin kristallin edessä ja puristi krokotiilin kyyneltä. ”Nyt pystyn valtaamaan seuraavan alueen.” Mies julisti äidilleen. ”Olen saanut itselleni puoli armeijaa, sinun armeijasi… sinun alueesi. Mutta sinä et edelleenkään mahda minulle mitään. Mutta ei sen väliä.” Mies piti katseensa kohdistettuna Vivianin kristalliin. Odottiko poika äidiltään sanoja?! ”Minä pystyn kasvattamaan näiden otusten voimia jotka olen luonut. Kohta pystyn kokeilemaan kuinka hyvin se toimii… ja siitä jatkan seuraavaan ja seuraavaan paikkaan. Mitä kauemmin ihmisillä kestää sitä vahvemmaksi minä tulen.”

”Se, mikä se?” Anri kysyi ääneen näyssä. Mies kääntyi kannoillaan kaapu heilahtaen ja näky loppui.

Kertoessaan jälleen näkemästään Gregwardille ja Janshaille, olivat matkakumppanit vallan äimistyneitä. Pantera suvun äiti ja poika olivat riitautuneet niin pahasti että ihmishenkiä meni ja kuka tiesi vielä mitä. Ja mistä otuksista kaapumies puhui?
”Tarkoittikohan hän niitä kissapetoja mitä kaupungin ullkopuolella oli?” Gregward ehdotti. Janshai ja Anri nyökyttelivät. Ne olennot eivät ihan vaikuttaneet aidoilta ja tuohon luontoon kuuluvilta.

 

”Hetkinen… ”Anri tarttui miekkansa kahvaan. ”Aina tuulen käydessä voimakkaasti miekkani jalokivi välähti kummallisesti. Ehkä se olisi ratkaisu?”
”Mikä tuo miekka edes on?” Janshai kysyi epäillen. ”Se ei vaikuta olevan rautaa tai mitään…” Haltia katseli asetta mietteliäänä.

”En ole itsekään enää varma. Luulin että se olisi isäni tekemä… enää en ole niin varma. Mutta kokeillaanko?”
Anri otti miekan huotrasta. ”Kaikin mokomin.” Haltia kohotti kättään ja siirtyi sivummalle. Nainen mietti hetken, viiltäisikö kristallia vai mitä hän miekallaan tekisi. Todettuaan ettei väkivalta näyttänyt olevan vastaus, nainen painoi miekan jalokiviosan kiinni kristalliin.

Tuloksena Vivianin jo valmiiksi kalpeilta kasvoilta alkoi kadota väri ja tämän hiukset muuttuivat ohuemmiksi. Anri veti miekkansa pois kristallista, reaktio loppui kosketuksen katkettua.

”Mitä tapahtui?”

”Mitä jos kokeilisit tuota ensin johonkin muuhun kuin naiseen?” Gregward ehdotti.

Kokeiltuaan miekan jalokiven kykyjä erään sotilaan kristalliin, oli tulos mitä pelottavin. Ensin sotilaan kasvoilta katosi väri, jonka jälkeen mies vanheni silmissä, kunnes lopuksi tämän silmät pyörähtivät ympäri jättäen jälkeensä vanhan, kuivuneen miehen valkeine silmineen.

”Mitä helvettiä…?!”
”Pidä tuo aseesi kaukana minusta.” Janshai ilmoitti.

”Tappamaanhan se on tarkoitettu, mutta että tällä tavalla.” Anri nielaisi. ”Ehkä tätä ei kokeilla Vivianiin. Anteeksi sotilaspappa!”

”Mutta jos mikään loitsu ei mene kristallien läpi, miten tuo meni? Ja entäpä jos..” Gregward sai jälleen idean. Hän ajatteli käyttää parantavaa loitsuaan Vivianiin, jos se haurastuttaisi kristallia tai auttaisi edes jotenkin. Loitsun tuloksena väri palasi Vivianin kasvoille, mutta itse kristalli pysyi yhtä vahvana kuin aikaisemmin.

Aikansa pähkäiltyään sankarit totesivat, ettei heillä ollut sellaisia taitoja joilla Vivian voitaisiin kristallistaan vapauttaa ja he poistuivat tunneliluolastosta takaisin maanpinnalle. Ilta alkoi olla pitkällä ja väsymys painoi matkalaisia. Unen houkuttelemana he päättivät nukkua yön majatalossa, missä olivat yöpyneet aikaisemmin ja miettiä seuraavaa siirto aamun sarastaessa. Suunnatessaan kohti majataloa, heidän hiljaisen aikana keskeytti hevosen kavioiden kopina.

Kaikki käänsivät päänsä kohti basaaria yhtä aikaa. Basaarin porteilta astui ulos tumma hevonen jonka selässä istui solakka kissahahmo. Kissanaisen katse kohdistui matkalaisiin ja tämän ilme oli vähintään yhtä yllättynyt ja hämmentynyt kuin matkalaistenkin.

 

Jatkuu….

 

 

View
Peli päiväkirja 4.

Peli 4.

12.9.2017

  • Janshai Caeronvar
  • Anri Frümholz
  • Gregward Bluesteam

12( Mikha).Gadriel.1541

Saavuttuaan viimein Mik nimisen kaupungin laitamille, olivat matkalaiset nälkäisiä, janoisia ja uupuneita matkasta. Autioitunut erämaa ei tarjonnut ravintoa varustautumattomille kulkijoille ja se vaati veronsa myös liikkeellä olevasta retkikunnasta. Ensimmäinen tehtävä ennen kaupungin tutkimista oli varusteiden, ruuan ja mahdollisen leposijan etsiminen.

Kaupunkia ympäröivät korkeat, paksut, kiviset muurit. Muurin ulkopuolella oli muutama huterasti perustuksillaan seisova asumus, sekä hiekkaa ja kiveä silmän kantamattomiin. Janshai, Gregward ja Anri päättivät yhdessä tuumin etsiä ennen kaupunkiin astumista jotain syötäväksi kelpaavaa, vettä sekä nukkumapaikkaa. He tutkivat kaupungin ulkopuolella sijaitsevat talot yksi toisensa jälkeen, löytämättä kuitenkaan varsinaisesti etsimäänsä. Gregward löysi viimein astian, jonka saattaisi täyttää raikkaalla kylmällä vedellä, nimittäin lasipullon. Sääli ettei moista nestettä ollut nähty muutamaan päivään… eikä mystisiä lähteitä tuntunut olevan lähimaastossakaan. Talot eivät antaneet sankareillemme mitään ja ainoana mahdollisuutena siirtyä eteenpäin, oli kävellä Mikin muurien sisäpuolelle, odotti siellä mitä tahansa.

Mik oli osaltaan tunnettu komeasta ja ylväästä vartiostostaan. Tuosta loistosta ei tässä nuhjuisessa ja hiekkaisessa kaupungissa ollut tietoakaan. Portit olivat apposen auki ja kadut huusivat tyhjyyttään. Kuin ihmiset olisivat vain kadonneet, ei edes taistelun jälkiä.  Aivan kuten edellisessä kaupungissa. Gregward, Janshai ja Anri astuivat kaupunkiin ja seurasivat sisään johtavaa pääkatua, tavoitteenaan löytää jokin torin omainen paikka, missä saattaisi olla tavaroita, esineitä ja ruokaa heidän tarpeisiinsa. Kaupungin aavemainen hiljaisuus ja ulkoasu saivat sankarit kuitenkin varpailleen. Mitä jos epäkuolleet lymyilivät pimeillä kujilla, vaanivat ja odottivat tilaisuutta iskeä, kun sankarimme ummistaisivat uupuneet silmänsä?

Tämän epäilyksen siivittämänä retkikunta toteutti nopean houkutuslintu- numeron. Gregward ja Anri kiipesivät risteyksessä sijaitsevan talon katolle, joka tarjosi kohtalaiset näköalat ympäri kaupungin keskuskatua ja sen risteyksiä. Samaan aikaan vikkeläjalkainen haltia piti pienen ääninumeron kadun kulmalla houkutellakseen mahdollisia epäkuolleita puoleensa. Numeron ideana oli, että kuolleet paljastaisivat piilonsa jolloin Anri sekä Gregward pääsisivät hyökkäämään vihollisten kimppuun etulyöntiasemassa. Näytti kuitenkin siltä, ettei tuossa hiekkaisessa erämaa kaupungissa ollut retkikunnan lisäksi ristinsieluakaan. Janshain huudettua keuhkonsa pihalle ei kukaan ryöminyt piiloista… Paitsi heiveröinen tuuli. Tämän houkutuslintu – numeron päätteeksi matkailijat kokivat kaupungin olevan ainakin ei-heti-halukas-tappamaan-heitä. Eli vihollisia ei ollut aivan ensimmäisen nurkan takana. Se ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, että Mik olisi turvallinen paikka. Sen koko olemus huusi aavemaisesti kuolemaa pelkällä olemassaolollaan.

Kavuttuaan alas rakennuksen katolta, he siirtyivät ensimmäisen rakennelman sisään, joka oli suuri muurein ympäröity avokattoinen muodostelma risteyksen päädyssä. Eli päätie ns. loppui tämän rakennuksen sisään. Käveltyään sisään, paljasti muodostelma sisältään torin kaltaisen tapaamis- ja kauppapaikan eli basaarin. Mikään tuossa tilassa ei viitannut taisteluun tai kiireeseen. Kojut oli kerätty ja pakattu siisteiksi, aivan kuin jokaisen päivän päätteeksi. Oliko kyläläiset viety yöllä heidän nukkuessaan?

Kojut eivät tarjonneet matkalaisia minkäänlaisia ravinteita tai hyödykkeitä. Janshai tutki erään myyntikojun tilikirjoja ajatuksenaan selvittää, josko kauppias olisi merkannut ylös jotain tavallisesta poikkeavaa. Haltian harmiksi ainoa tavallisesta poikkeava merkintä oli se, että viimeisin muistiinpano oli tehty kaksi kuukautta sitten. Vukaniin tieto minkäänlaisesta epätavallisesta toiminnasta saapui vasta n. viisi päivää sitten, mutta Mik oli ollut tyhjillään jo kaksi kuukautta? Anri tämä tuntui todella omituiselta. Kuinka se olisi mahdollista että yksi pohjoisen kauppakaupungeista olisi noin vain tyhjillään kaksi kuukautta eikä kukaan huomaisi sitä lainkaan?

Kahden kuukauden aika kuitenkin selitti sen, kuinka kaikki kaupungista löytyvät ruoka oli joko kuivettunut kivikovaksi tai mädäntynyt omituisesti. Olihan aikaa kulunut…

Basaari ei tarjonnut sankareille ruokaa eikä vettä, vain lisää kysymyksiä ja kaupungin kartan. Tutkiessaan karttaa Janshai teki retkikunnalle ehdotuksen, jonka mukaan he kävisivät läpi kaikki Mikin suurimmat rakennukset, josko jostain löytyisi jotain mikä antaisi heille enemmän vihjeitä ja tietoa. Tietoa siitä, mitä oli mahdollisesti tapahtunut, missä heidän etsimänsä kauppiaat voisivat olla ja miten helvetissä he selviäisivät hengissä seuraavaan päivään?!

Mielenkiintoisen keskustelun kuitenkin rikkois kohtalaisen navakka tuulen puuska. Gregward havahtui hetkeen: ”Hetkinen… erämaassahan ei tuullut lainkaan. Miten täällä voi tuulla?” Anri ja Janshai nostivat katseensa uupumuksesta väsyneinä. Lopputuloksena sankarit yrittivät jäljittää tuulen suunnan avulla, olisiko toisessa päässä jotain… vaikka reitti merelle tai mitä tahansa. He vetivät kuitenkin vesiperän ja palasivat takaisin kaupunkiin tyhjin käsin. He palasivat alkuperäisen suunnitelma pariin, eli päättivät tutkia isoimmat talot jotka oli merkitty kartalle. Ensimmäinen rakennus jonka he tutkivat oli taverna. Vettä ei ollut tarjolla, alkoholi oli kadonnut ja ruokakin oli mätää. Ainoa hyödyllinen asia oli takahuoneesta löytynyt laatikko, joka vaivoin avattuna sisälsi teltan sekä 180 kultakolikkoa. Anri nappasi kyhäelmän mukaan, toivoen sille olevan mahdollisesti käyttöä, mikäli he eläisivät Mikin ulkopuolelle. Kullat sankarit jakoivat tasan keskenään. Uupumuksesta sekä vedenhukasta väsyneinä retkikunta majoittui tavernan yläkerrassa oleviin huoneisiin, Janshai jäi tavernan alakertaan meditoimaan ja pitämään vahtia.

13( Ahah).Gadriel.1541

Vahtivuoronsa aikana Janshai sai todistaa jotain mielenkiintoista mikä sai miehen todella miettimään heidän tilannettaan. Majapaikan ohi lipui hiljaisuudessa valkoinen nainen, joka ei kuitenkaan tuntunut huomaavan haltiaa vartiossa. Janshain toivuttua hämmenyksestään hän kerkesi huomata, kun nainen yksinkertaisesti katosi. Hän ei kuitenkaan tahtonut kertoa ja huolestuttaa matkakumppaneitaan tiedoillaan, vaan piti yöllä näkemänsä ja kokemansa asiat omana tietonaan.

Aamun sarastaessa Gregward ja Anri laskeutuivat portaita alakertaan, jossa Janshai oli pitänyt meditoiden vahtia koko yön. Toverusten keskustellessa yön tapahtumista keskeytti terävä koputus puheensorinan. Anri hyppäsi viisi metriä ilmaan säikähdyksestä eivätkä miehetkään voineet kieltää hämmennystään.

”Avaa ovi?” Joku ehdotti, Janshai tarttui hyökkäysvalmiudessa oven kahvaan ja avasi sen salamana. Ainoa asia mitä sankarit saivat ovelta oli napakka tuulenpuuska. Ei mitään muuta. Samaan aikaan Anrin miekan käsiosan jalokivikoriste välähti hämärästi naisen sitä huomaamatta.

”Mitä helvettiä tuo oli olevinaan?! kummitteleeko täällä?” Anri älähti säikähdyksen jälkimainingeissa. Gregward yritti katsella tavernan ikkunoista, josko näkisi oliko ulkona joku joka yritti pilailla heidän kustannuksellaan. Mies näki vain nopean vilahduksen valkoisesta naisesta mustassa kaavussa. Mies hieraisi silmiään ja katsoessaan uudelleen, oli nainen jo kadonnut.

Rohkaistuttuaan siirtymään pois tavernasta, retkikunta päätti suunnistaa seuraavaan isoon rakennukseen joka Mikin kaupungissa sijaitsi. Rakennuksen ulkopuolella oleva kyltti antoi ymmärtää, että kyse oli kirjastosta tai jonkinsortin kauppakamarista. Astuttuaan sisään rakennukseen, kauppakamari saattoi olla lähin vastike tilan tarkoitukselle. Tutkittuaan rakennuksen läpikotaisin, eivät sankarimme tulleet yhtään sen viisaammiksi. Ainoa asia, jolla tuntui olevan jotain mielekästä merkitystä oli nimi, jonka Janshai oli löytänyt yhdestä kauppakirjasta: ”Vivian Pantera”. Toistaiseksi haltia ei kuitenkaan saanut mieleensä, mistä tunsi tuon nimen. Toverit keskustelivat seuraavasta siirrosta kauppakamarin alakerrassa aivan ulko-oven läheisyydessä kun koputus keskeytti jälleen keskustelun. Tällä kertaa oven avauksen yhteydessä ollut tuulenpuuska sai aikaan niin kirkkaan välähdyksen Anrin miekassa, että jopa nainen huomasi sen… ja niin huomasi Janshaikin. Gregward näki valkoisen naisen jälleen rakennuksen ulkopuolella.

”Mistä on oikein kysymys?” Anri vaikutti säikähtäneeltä ja jopa hieman pelokkaalta. Gregwardin kullankiilto silmissä oli alkanut samentua uupumuksesta ja vedenhukasta. Janshai toi esiin epäilyksensä niin mystisestä valkoisesta naisesta kuin Anrin aseistuksen kummallisesta kimalluksesta.

Syvällisen pohdinnan päätteeksi matkailijat päättivät tutkia vielä viimein suuren rakennuksen kartalta. Sen jälkeen heidän olisi syytä laatia uusi suunnitelma tai muuten he kuolisivat nälkään ja janoon. Anri, Gregward ja Janshai saapuivat viimeisen suuren talon edustalle. Rakennelma oli korkea ja sen yläosa näytti siltä, että sen näkyvyys kattoi koko kaupungin sekä sen laitamat. Gregward ehdotti anteliaasti voivansa jäädä vahtiin rakennuksen ulko-ovelle, siltä varalta jos valkoinen nainen päättäisi tulla jälleen koputtelemaan. Surullisen luutin soidessa Anri ja Janshai kapusivat rakennuksen ylimpään kerrokseen. Korkealta rakennuksen ylimmästä kerroksesta oli oivalliset näkymät koko kaupunkiin. Tutkiessaan kaupungin rakennelmia, teitä ja katuja yhä surullisempi olo valtasi sankarimme. Kuin elämä olisi imetty ja kaikki sen jäljet pyyhitty olemattomiin. Mik oli varmasti ollut vilkas ja kaunis paikka joskus… kaksi kuukautta sitten. Mitään poikkeavaa katukuvassa ei näkynyt, mikään rakennus ei pistänyt erityisemmin silmiin ja missään ei näkynyt taistelun jälkiä. Ainoa maisemasta poikkeava oli suuri kraateri, joka sijaitsi aivan muurien ulkopuolella lännessä.

”Meidän pitäisi käydä tutkimassa mikä tuo on.” Janshai ehdotti. Anrilla ei ollut parempaakaan ideaa ja mikäli Gregward olisi samaa mieltä, sen he tekisivät. Haltia ja puolihaltia laskeutuivat rakennelman portaat alas ja saapuivat ulko-ovella vahtia pitäneen ihmisen luo. Tuona aikana, kun haltia ja toinen olivat tutkineet kaupunkia lintuperspektiivistä oli Gregward saanut todistaa valkoisen naisen ilmestymistä jo kolmatta kertaa, jälleenkään siitä lainkaan viisastumatta. Mitä tuo hahmo oikein halusi? Gregward asetteli luuttinsa sivuun ja nousi portailta kohdatakseen matkakumppaninsa, kun jälleen terävä koputus hiljensi tilanteen. Tällä kertaa oli auki ja Gregward seisoi aivan sen vieressä. Eihän oven takana voinut olla ketään?!

Anri tarttui miekkansa kahvaan ja puristi sitä hermostuneena. ”En pidä tästä…” Koputusta seurasi jälleen tuulen puuska, tällä kertaa kahta aikaisempaa heikompi. Pienen empimisen jälkeen matkalaiset kävivät tutkimassa Janshain ehdottomaan kraaterin kaupungin ulkopuolella. Selvisi kuitenkin pian, ettei kraaterissa ollut mitään ihmeellistä tai selvitettävää. Vaikutti siltä, että tuolla paikalla oli aikanaan ollut lampi tai lähde, mutta nyt siitä oli jäljellä vain monttu. ”Miten vesi ja kaikki elämä on voinut kadota noin vain… ” Anri taivasteli potkiessaan montun kuivaa pohjaa. Jokaisella matkalaisella oli mielessään omat ideansa, mistä moinen saattoi johtua mutta kukaan ei avannut suutaan vastatakseen.

Heidän potkiessaan montun kuivaa pohjaa, valkoinen hahmo ilmestyi jälleen. Tällä kertaa nainen seisoi kaupungin porteilla ja tuijotti suoraan retkikuntaa päin, kuin kutsuen heitä aavemaisella olemuksellaan. Jälleen tuuli puhaltaa sankariemme ympärillä, kuin puskien heitä kohti kaupunkia. Retkikunta päätti siirtyä takaisin kaupungin muurien sisäpuolella, ei ulkopuolella ollut mitään…. kirjaimellisesti.

Palattuaan kaupunkiin retkeläiset onnistuivat löytämään pienen vartiosto paikan, josta saivat lopulta kerättyä seitsemälle päivälle ruokaa. Lähinnä kuivunutta leipää, mutta se oli tyhjää parempaa. He jakoivat ruuan ja tutkivat paikkoja, kun toiminnan keskeytti jälleen terävä koputus.

”En pidä tästä! Tämä on ärsyttävää. Osaako joku morsettaa, koputetaan sille takaisin?” Anri ehdotti jännittyneenä, hän ei ollut tottunut moisiin taikatemppuihin ja kummitteluihin. Gregward tarjoitui sankarillisesti morsettamaan muutaman sanan. Koputeltuaan valmiiksi, ei kukaan vastannut takaisin. Anri yrittää vuorollaan mutta mitään ei tapahtunut. Sen sijaan, kun Janshai nosti kätensä koputtaakseen, ilmestyi nainen jälleen näkyviin.

”Seurataan sitä!” Janshai kuiskasi pitäen katseensa tarkasti naulittuna mustakaapuiseen valkoiseen naiseen joka seisoi vastapäätä olevan rakennuksen edustalla utuisesti kutsuen. Ennekuin kukaan ehti miettiä asiaa pidemmälle, oli Janshai tehnyt päätöksensä ja lähti seuraamaan naista, pakottaen lopun retkikunnan mukaansa….

 

 

Jatkuu seuraavalla kerralla! ~

 

 

View
Peli päiväkirja 3.
Peli 3.

 

14.8.2017

  • Janshai Caeronvar
  • Anri Frümholz
  • Gregward Bluesteam

10( Zelach).Gadriel.1541

Mejsa jäi hiljalleen sankareidemme taakse, kun he tarpoivat kohti aavikkoista erämaata. Selvittyään Mejsan epäkuolleista ja avustettuaan onnistuneesti (toivon mukaan) selviytyneet asukkaat kaupungin ulkopuolelle, he olivat uupuneita tapahtumista. Onneksi ruokaa oli hieman jäljellä, mutta muut varusteet kaipasivat pikaisesti parannusta ja ylipäätään hankkimista. Elottomassa erämaassa ilman vesileiliä elämä kävisi vallan lyhyeksi pian. Seuraava kaupunki Mejsasta pohjoisen aavikollepäin tulisi olemaan Mik. Mikkiin matka jalan kestäisi kuitenkin useamman vuorokauden.

Yhteisymmärryksestä kolmikko päätti yöpyä farmissa, joka seisoi karulla maalla hylättynä. Olkikattoisen rakennuksen ja pienen vajan lisäksi alueella ei näkynyt järin mitään ihmisasutuksen tai sivistyksen rippeitä. Yö laskeutuisi pian, heidän olisi syytä levätä, kerätä voimia ja valmistautua seuraavaan päivään. Rakennuksen pihapiirissä sijaitsi myös kaivo, joten vettä olisi mahdollista saada.

Tutkittuaan päärakennuksen sisätiloja, sankarimme eivät viisastuneet järin. Vanhat olkipatjoilla varustetut sängyt olivat yhä ehjät, astioita oli keittiönurkkauksessa, mutta ruuasta tai muusta arvokkaasta ei ollut tietoakaan. Pihapiirin vajasta sen sijaan löytyi viljelyyn käytettyjä työkaluja. Anrin tonkiessa vajaa tarkemmin, huomasi hän puisen rakennelman lattiassa reiän sekä lautojen asettuvan niin, että kyseessä saattaisi olla luukku ja alhaalla jotain säilytys tilaa.

”Hei, tulkaa katsomaan tätä!”

Gregwardin rapier taitoja hyväksi käyttäen he saivat luukun auki, jonka alta paljastui suurehko ruskea pussukka. Epäileväisen katsahduksen jälkeen Anri nosti aavistuksen arvokkaasti kilisevän pussukan kuopasta ja ojensi sen Gregwardin ojennetuille käsille. Miehen silmistä saattoi suorastaan nähdä kolikoiden kiillon. Eikä Gregwardin vaisto ollut suinkaan väärässä, nimittäin pussukasta löytyi kuin löytyikin kultarahoja, jotka jaettiin sankareidemme kesken, sen lisäksi elämänvoimaa lisäävää taikajuomaa ja muutama ajan samettama käärö. Kääröt sisälsivät loitsuja, joista olisi hyvinkin iloa ja apua kolmikon tulevissa koitoksissa.

Toverit päättivät myös päivittää ravintovarantojaan rakennuksen vierestä löytyvästä kaivosta. Janshain pumpatessa vettä, pulppusi kaivon putkesta harmahtavaa nestettä, joka etäisesti muistutti vettä. Haju oli rikkimäinen, suorastaan inha. Vaihtoehtoja tosin ei ollut, sillä raikkaita puroja tai muita makeanveden lähteitä ei ollut lähimailla, heidän oli työstettävä sitä mitä oli käsillä. Tislattuaan kaivon vettä ensin kankaanläpi ja sitten keitettyään sitä padassa tulen yllä varastoivat ja joivat he tätä vettä. Maku ei ollut miellyttävä, mutta se täytti pakolliset nestetasapainot.

Yön ajaksi jokainen painoi päänsä olkipatjojen uumeniin. Rakennuksesta löytyneet astiat oli aseteltu oven ulko- ja sisäpuolelle varoittavaksi varashälyttimeksi, jos he joutuisivat yön aikana väijytyksen kohteeksi.

11( Amat).Gadriel.1541

Aamu valkeni pian ja yö sujui ongelmitta. Astiat eivät olleet kilisseet tai siirtyneet yön aikana. Ollessaan kylmässä suojattomassa erämaassa, tarvitsivat sankarimme jotain suojaa yöksi. He eivät olleet varustautuneet matkaan niin korkealle pohjoiseen, joten varustus tarvitsi kipeästi päivitystä. Anrin ehdotuksesta he tyhjensivät olkipatjat ja ottivat tästä jääneet kankaat käyttöön ns. ”makuupusseiksi” tulevia öitä varten. Näin he voisivat suojata kehonsa ainakin kirpun pistoilta. Ehkä.

Seuraava päivä kului pitkälti kukkulaisen erämaan hanki tarpoen. Paikka tuntui kuivalta ja kuolleelta, aurinko paistoi täydeltä taivaalta eikä tuulesta ollut tietoakaan.  Sankarimme kävelivät solan läpi. Janshai huomasi suuret raapimisjäljet solan kivimassassa. Tämä herätti epäilyksiä haltiassa, sen sijaan sekä Anri että Gregward tuudittautuivat siihen ajatukseen, ettei tuossa kuolleessa erämaassa saattanut elää mitään suuria petoja enää, jos saaliseläimetkin olivat jo kuolleet. Tutkiessaan keskittyneenä kiviseinämien jälkiä Gregward kompastui kivisessä maastossa ja päästi mitä monimuotoisimman rääkäisyn kaatuessaan maahan. Rääkäisy kaikui pitkin kivisiä seinämiä ja aiheutti koko joukkion yllätykseksi kivivyöryn. Tonneittain kivimassaa vyöryi alas seinämiä pitkin ja kumppanuksille tuli kiire ehtiä alta pois. Muutaman kymmenen sekuntia kestäneen luonnon ilmiön jälkeen toverit olivat ehtineet pois massan alta, sen tukkiessa hieman takaisin johtavaa tietä.

Pian kivivyöryn jälkeen Gregward ja Anri kuulivat kaukaista ulvontaa, kuin jokin eläin olisi päästänyt ääntä.

”Kuulitteko tuota?” Anri kysyi tuntiessaan sykkeensä kohoavan äänen myötä. Oliko erämaassa sittenkin jotain elämää? Eihän siellä pitänyt olla… oliko kivivyöry houkutellut jotain epäkuolleita heidän peräänsä?

”Kyllä.” Gregward vastasi, miettine myös elämän mahdollisuuksia moisessa ympäristössä. Janshai sen sijaan ei ollut kuullut mitään. Ehkä aurinko oli aiheuttanut harhoja tai kivivyöryn pöly tukkinut korvat, ehkä he eivät kuulleet mitään ääntä sittenkään…

”Tosin, eihän tällaisessa ympäristössä voi elää mikään.” Gregward vakuutteli, niin itseään kuin matkakumppaneitaan. Mikä muka selviäisi sellaisessa ympäristössä?

Vuorokausi kului ja he yöpyivät uusine hienoine makuupusseineen erämaassa. Yö ei ollut miellyttävä, mutta toistaiseksi se oli sujunut turvallisesti. Yölliset tunnit erämaassa olleet lämpimiä, mutta päivät sen sijaan nostivat hien nopeasti pintaan. Tämä vaati myös nestettä. Anri sekä Janshai nauttivat aikaisemmin farmilta pumppaamaansa harmaata vettä, kun Gregward joutui olemaan ilman. Tämä verotti koko retkikunnan yleistä reippautta, sillä sekä maasto että ilmasto kävivät hieman erilaiseen luontoon tottuneiden kropalle sekä luonteelle, nestehukasta puhumattakaan.

12( Mikha).Gadriel.1541

Käveltyään korventavassa auringossa useita tunteja, törmäsi tämä auringon polttama retkikuntamme omituiseen kissamaiseen olioon. Tuo olento seisoi paikallaan, neljällä raajalla ja tuijotti tyhjillä silmäkuopillaan kärsivällisesti suoraan kohti kolmikkoa. Sen selkäpuolella kasvoi omituista luumaista materiaalia, joka jatkoi kissaolennon niskasta kasvavina suurina torahampaina kohti sen kasvoja. Olennon alaruumis ja vatsa olivat jonkin sortin kuivahtaneen turkin peitossa. Oli selittelemättä selvää, että kissapeto ei ollut enää elävien kirjoissa, mutta toisin kuin Mejsan epäkuolleet ihmiset, tässä olennossa oli jotain karmivaa ja erilaista, älyllistä jopa.

Olennon aavemaisen tyhjä silmätön tuijotus karmi selkäpiitä. ”Kierretään se?” Kuului ehdotus ja näin sankarimme yrittivät toimia. He ottivat matkaa ja kiersivät kissaolennon tien vierestä, yrittäen välttää yhteentörmäystä. Kissapedon tyhjä katse seurasi heitä hitaasti, hieman jäljessä.

”Hyvin menee.”

Onnekkaan kierto yrityksen kuitenkin rikkoi voimakas ujellus, joka muistutti samaa huutoa jonka Anri ja Gregward olivat kuulleet aiemmin edellisenä päivänä. Tällä kertaa tuo huuto vain kaikui aivan liian läheltä ja pum, toinen kissaolento liittyi heidän seuraansa. Että kaksi olisi riittänyt, kolmas liittyi juhliin aivan yhtä pian ja niin he olivat keskellä väijytystä kivisessä maastossa.

Retkikunta yritti välttyä taistelulta, mutta kissapedot olivat ottaneet asiakseen taittaa haltian, ihmisen ja puolhaltian maahan keinolla millä hyvänsä. Ensimmäinen kissaolento päästi korvia riipivät huudon, joka osaltaan lamaannutti jokaisen kuuloa ja tasapainoa. Vaikka sankarit yrittivät suojata korviaan, ei siitä ollut hyötyä. Korviin sattui, niissä soi ja tasapaino tuntui olevan hieman hukassa. Aikaa palautumiseen ei tosin ollut, kun toinen kissapedoista hyökkäsi hampaineen Anrin kimppuun. Taistelun aikana kävi selväksi, että luuaines, joka oli muodostunut kissaolentojen selkäpuolella oli kestävämpää kuin heidän kenenkään asevarustuksensa. Tämä hämmensi asesepän tytärtä, kyllähän metalli aina luun katkaisi, eikö niin?

Gregward pääsi esittelemään sinisiä sähköpallojaan hienojen liikesarjojen kera, mutta kissapedot eivät tuntuneet ottavat osumaa. Vihdoin heikko kohta löytyi olentojen vatsapuolelta, siellä missä turkki peitti olentojen kehoa. Oli siis iskettävä sinne, missä oli vielä pehmeää!

Korvia riipivien huutojen, epäonnistuneiden sekä onnistuneiden iskujen jälkeen sankarimme kaatoivat lopulta kissaolennon erämaan tomuun ja toivoivat mokomien pysyvän kuolleina tällä kertaa. Taistelusta tuohtuneena Anri halusi katkoa kissaolennon niskasta kohoavan hampaan itselleen talteen, kenties myöhempää käyttöä varten. Jos ei, niin ihan vain matka muistoksi. Gregward ja Janshai saivat hetken hengähtää, kun joukon nainen sahasi kissapedon hammasta tuhannen auringon voimalla. Onnistuneen hammaslääkäri toimenpiteen jälkeen he saattoivat jatkaa matkaa, tällä kertaa tietoisina siitä, etteivät he suinkaan olleet ainoat ”elävät” olennot erämaassa.

Vuorokauden kääntyessä kohti loppuaan saapuivat he viimein ensimmäisen kaupungin laitamille. Muuri kohosi Mikiksi kutsutun pienen kaupungin ylläe ja sitä koristivat kaksi mustaa siivekästä pantteria, joiden tassut kohtasivat portin yläpuolella. Symboli muistutti erehdyttävästi samaa symbolia kuin Mejsaan hyökänneiden epäkuolleiden ihmisten etupanssarissa oli ollut. Oli siis auttamatta selvää, että kaupunki oli kokenut vähintäänkin saman kohtalon kuin Mejsa, ellei pahempaa. Muuri kohosi ylväänä kohti taivasta, mutta oli selvää, että se mitä muuri yritti suojella… saattoi olla kamalampaa kuin mitä muurien ulkopuolella oli.

Retkikunta päätti suunnitella tällä kertaa kaupunkiin menemisen tarkemmin kuin viime kerralla, ollessaan tietoisia mahdollisista epäkuolleista sekä niiden toimintatavoista. Tärkeintä oli kuitenkin se, että he saisivat vettä ja ruokaa. Tämän jälkeen tehtävänä olisi tutkia kaupunkia, selvittää mitä oli tapahtunut ja missä heidän mystisesti kadonneet kauppiaansa olivat…

Miten yksi miesjahti olikaan saattanut eskaloitua niin monimutkaiseksi?

Jäljet Matt Flintistä sekä tämän toverista johtivat tähän kaupunkiin nimeltä Mik…  Mutta olisivatko he siellä? Miksi missään ei näkynyt ruumiita, ei edes niiden osia? Mitä kaikille ihmisille ja eläimille oli tapahtunut? Mikä olisi se mahdollisuus, että nämä kaksi kauppiasta olisivat voineet selvitä niin pitkälle ja olisivat vielä elossa?

Ajatus kalvasi Anria, oli tehnyt sitä jo hetken. Mutta he olivat tulleet niin pitkälle, olisi täysin turhaa kääntyä enää takaisin. Janshai ei ollut kuvitellut yhden selvittämättöman puukaupan vievän häntä niin syvälle mustan magian, kuoleman ja aavikkokansojen porteille. Gregward sen sijaan näki vaarojen läpi myös mahdollisuudet kasvattaa pienen kultakukkaronsa koko luokkaa… Ehkä seikkailusta saattaisi sittenkin päästä rikastumaan ihan kunnolla!

 

We shall see that on the next episode of dragonball Z!

aaaa, kamehamehaa!!

 

Peli 3. loppu

 

 

View
Peli päiväkirja 2
Peli 2

19.6.2017

  • Janshai Caeronvar
  • Anri Frümholz
  • Gregward Bluesteam

8 (Raqiel) – 9 (Uriel), Gadriel, 1541

Sankarimme suuntasivat sisukkaasti kohti pohjoista Mejsaa, vaikka tiesivät että heitä saattoi määränpäässä odottaa mitä tahansa. Matka kaupunkiin oli kuitenkin pitkä eikä se taittunut yhdessä vuorokaudessa. 

Ensimmäisen yön aikana vahtivuorojen välissä sekä Janshai sekä Gregward saivat kokea käärmeiden inhan vihan kun taas Anrin kauneus unet keskeytyivät lentelevistä ruumiinosista. Pienen kiusan jälkeen sankarimme painoivat päänsä jälleen lehmoiseen uneen, astetta tarkemmilla vahtivuoroilla. Matka seuraavan vuorokauden aikana taittui nopeasti ja esteittä, kunnes pimeys laskeutui jälleen. Tällä kertaa toverukset leiriytyivät viettämään yötään Mejsan lähistöllä sijaitsevan metsän reunamille. Metsän siimeksessä seistessään Janshai aisti jotain olevan vialla metsässä, sen sijaan kun Anri sekä Gregward olivat enimmikseen keskittyneet hankkimaan vettä janoaan sammuttamaan. 

 

“Tämä metsä tuntuu omituiselta, kuin se kuolisi ja kuihtuisi pois.” Janshai informoi tovereita tiedoillaan, vaikkakin kumpikaan, sekä ihminen että puolihaltia eivät osanneet aistia samoja asioita kuin haltia toverinsa. Toisen yön aikaiset tapahtumat poikkesivat ensimmäisestä merkittävästi. Sankareidemme kimppuun ei hyökätty, mutta sen sijaan metsän eläimet toimivat rauhattomasti ja pohjoisen metsissä esiintyvät kookkaat pantterit pitivät sankareita silmällä koko yön. Vasta aamun valjettua nämä ylväät kissaeläimet jättivät metsän ja liikkuivat kohti avomaata, täysin vastoin normaaleja tapojaan. Tämä kiinnitti vahdissa olleen Janshain huomion. 

10 (Zelach), Gadriel, 1541

Vasta kolmannen vuorokauden iltana Janshai, Anri ja Gregward saapuivat viimein Mejsaan. Loistelias, mutta pieni kaupunki ei ollut enää miltein lainkaan tunnistettavissa. Kadut olivat synkät, mustaiset ja sotkuiset. Ikkunoita oli rikki, ovia oli rikottu, osaa oli yritetty korjata mutta jäljistä päätellen huonolla menestyksellä. Kaupunki oli pimeä, vain kuu kajasti valoa mutaisille mukulakivisille kaduille. Anri tunsi kylmien väreiden kulkevan pitkin selkäänsä, hän oli kuullut tarinoita epäkuolleista, muttei käytännössä tiennyt niistä mitään… tai mitään muuta kuin sen, että ne olivat jo kerran kuolleita. Miten tappaa jo valmiiksi kuollutta?

 

Gregwardin suuta kuivatessa pahemman kerran, he kaikki pysähtyvät hetkeksi nostamaan kaivosta vettä. Olisi hyvä etsiä kaikki hyödyllinen kaupungista. Kaivo oli kuitenkin kärsinyt viikon aikana, ja sen sijaan että mekanismi olisi rullannut sangollisen vettä ylös maanpinnalle, päästi se korvia riipaisevan rääkäisyn, joka kuului varmasti pitkälle kaupunkiin kujia pitkin. Inhan äänen kuultuaan Gregward päästi otteensa kaivon kahvasta, jonka seurauksena rulla pyöri taaksepäin ja ääni jatkui yhä.

 

“Meidä piti olla hiljaa! Nyt kaikki tietävät että olemme täällä!” 

 

Eikä kulunut aikaakaan kun tiellä seisoi suuri, aavikkokaupungin sotilasvarustein somistettu hahmo. “Tuo ei ole Mejsan vartiosta…?” Anri kysyi arvioiden. Sekä Gregward että Janshai olivat osaltaan samaa mieltä, vaikkakin epävarmoja. Hahmon astellessa muutaman askeleen eteenpäin niin, että kuun valo paljasti olennon kasvot Anri oli oksentaa. Hahmon kasvot olivat kuin sulaneet pois. Iho repeili, leuka oli pois paikoiltaan, silmät kuivuneet kuoppiinsa…

 

Ensimmäisestä epäkuolleen kohtaamisesta nipin napin selvittyään ei sankareillamme ollut aikaa palautua kun he olivat pian jo piiritettynä kujien risteykseen, ympärillään neljä epäkuollutta ilmeisen tappavin aikein. 

 

Pitkän taistelun päätteeksi epäkuolleet kaatuivat eivätkä enää nousseet. Nimettäköön heidät virallisesti kuolleiksi! Gregward kärsi taistelussa ja haavoittui pahoin, mutta tilanne ei ollut vielä ohi. Taistelun äänet olivat houkutelleet myös muut Mejsan kaupungin epäkuolleet liikkumaan kohti ääntä. Oli päästä pois kaupungista tai piiloon, muuten sankarimme olisivat tuhon omia. Janshai ja Anri nostivat tajuttoman Gregwardin molemmin puolin olkapäilleen vauhdittaakseen pakoa. Tajuttoman miehen paino kuitenkin hidasti heitä molempia ja he saattoivat kuulla epäkuolleiden askeleet takanaan. 

 

Tilanteen kuitenkin pysäytti täysin sivukujalta ilmestynyt hahmo lyhdyn kanssa. Hetkeksi sekä Anri että Janshai pysähtyivät tuijottamaan ilmestynyttä hahmoa, joka tuntui tekevän heille saman. Kolmen sekunnin hämmentyneen tuijotuksen jälkeen hahmo viittoi tovereitamme seuraamaan häntä. Anri ja Janshai vaihtoivat hyväsyvät katseet ja lähtivät raahaamaan tajutonta toveriaan hahmon suuntaan. Ei mennyt pitkän matkaa, kun hahmo johdatti heidät kellariin, avaten oven edeltään. Anri ja Janshai kantoivat Gregwardin sisään kellariin, toivoen pääsevänsä suojaan ja piiloon epäkuolleilta. Ovet lukittiin moneen otteeseen heidän takanaan toverusten astellessa aina vain syvemmälle kellariin. Kynttilän valo kajasti kellarin viimeisimmästä päädystä, joka paljastui pian asuin tilaksi Mejsalaisille selviytyjille. 

Kellarissa ollessaan sankarimme saivat kuulla mitä Mejsassa oli tapahtunut. Yksi selviytyjistä, ilmeisimmin tämän porukan johtohahmo selvitti asiaa Anrille, toipuneelle Gregwardille sekä Janshaille.

“He saapuivat kaupunkiimme noin viikko sitten, yhdessä huppupäisen olennon kanssa. En osaa sanoa, oliko hän ihminen, haltia tai örkki… huppu peitti olennon kasvot. Epäkuolleet olivat tullessaan voimakkaampia kuin nyt ja ehdottomasti aavikkokansaa. Omat vartiomiehemme ja sotilaamme yrittivät puolustaa siviilejä sekä kaupunkia, mutta huonoin tuloksin, kuten näette… Nyt huppupäisen olennon kadottua epäkuolleet ovat menettäneet voimiaan, mutta silti… ne tuhoavat kaiken tielleen tulevan.”

 

Tämän lisäksi sankareillemme selvisi, etteivät epäkuolleet poistuneet kaupungista vaan pysyivät sen rajojen sisäpuolella. Tämä oli mielenkiintoinen huomio. Oliko joku määrännyt olentojen pysyvät tilusten sisäpuolella? Selviytyjien johtaja osasi myös kertoa Janshaille ja Anrille nähneensä Matt Flintin ja tämän kauppias ystävän hyökkäyksen päivänä. Miehet olivat tarttuneet miekkoihin ja menneet auttamaan Mejsan sotilaita hyökkäyksen aikana. Muuta tietoa kauppiasta ei sen koommin kuultu. Tämän lisäksi Mejsa vaikutti olivat siisti kaupunki, mitä kuolonuhreihin tuli. Epäkuolleet vaikuttivat siivonneet kadut tyhjiksi kuolleista Mejsalaisista. Missä kaupunkilaiset oikein olivat?!

 

Keskustelun lomassa selvisi myös, että hyökkäsen alettua osa Mejsalaisista oli alkanut sairastaa mystisesti. Kellarissa olleista selviytyjistä osa poti yhä korkeaa kuumetta eikä voinut hyvin. Tämä hankaloitti kaupungista poistumista, koska selviytyjät eivät tahtoneet jättää sairaita perheenjäseniään taakseen kuolemaan. 

 

Gregward, Anri sekä Janshai vetäytyivät kellarin nurkkaan suunnittelemaan seuraavaa liikettään. Tietoa Matt Flintistä oli vähän, se ei johtaisi tilanteessa mihinkään, tämä oli fakta. Mutta ihmiset kellarissa kaupasivat apua. He olivat kaikki maanviljelijöitä, tavallisia kaupunkilaisia ilman mitään tietämystä aseiden käytöstä. He kuolisivat alta aika yksikön mikäli yrittäisivät paeta ilman apua. 

 

Eiväthän sankarimme olisi sankareita, elleivät he auttaisi hädässä olevia siviilejä! Niimpä Janshai, Gregward sekä Anri löivät päänsä yhteen ja loivat mitä typerimmän idean Mejsan kaupunkilaisten pelastamiseksi. Suunnitelma kuului kutakuinkin näin:

 

Sankarimme poistuivat kellarista, päättivät pitää mahdollisimman paljon ääntä ja houkutella jokaisen Mejsan epäkuolleen peräänsä suunnatessaan kohti Mejsan pohjoista porttia, joka johtaa aavikolle. Samaan aikaan siviilit kulkisivat hissukseen kohti eteläistä porttia, joka johtaisi heidät kohti Vukania, joka oli avoin vastaanottamaan pakolaisia kaupungista. 

 

Suunnitelma toimi loistavasti aina siihen saakka, kunnes pohjoisen portilla katuje tukkeeksi rakennettu barrikaadi hidasti niin sankareidemme kuin epäkuolleiden vauhtia. Janshai loikkasi pienen muurikyhäelmän yli sirokkaasti, kuin haltiat yleensä… samalla kun Gregward ja Anri jäivät jumittamaan pienen muurin toiselle puolelle epätoivoisesti keksien kuinka päästä yli. Janshai auttoi ystävät barrikaadin yli ja matka metelöiden ja epäkuolleita houkutellen saattoi jatkua. Muttei kovin pitkälle…

 

Gregward juoksi pitkin kadun vasenta reunaa, kun ovi avautui yhtäkkiä hänen edestään suurella voimalla niin, että mies melkein paiskautui sitä vasten. Epäkuollut kömpi ulos avatusta ovesta kun Janshai kääntyi kannoillaan ja yritti puskea kuolleen aavikkomiehen takaisin taloon sisälle, epäkuollut pisti kuitenkin enemmän vastaan kuin haltia oli osannut arvioida ja liikahti vain aavistuksen taaksepäin. Gregward pisti lihaksensa peliin ja puski avatun oven takaisin kiinni, aikomuksenaan litistää epäkuollut aavikkomies oven väliin ja jatkaa matkaa. Epäkuollut kuitenkin piti miehet kiireisenä eikä hellittänyt helpolla. Anri nosti miekan vyötäröltään ja iski sen aavikkomiehen rintapanssarin läpi, tajuten vasta myöhemmin tehneensä virheen. Ei epäkuollut kuolisi sydämen läpi pistoon ja sitä paitsi miekka olisi nyt jumiutunut panssariin…

 

Ennen kuin sankarimme huomasivatkaan, olivat he joutuneet jälleen kerran saarroksiin epäkuolleiden keskelle. Mutta tämähän oli oletettavaa, eikö vain?! Mikäli aikoi toimia syöttinä. 

 

Tällä kertaa taistelu sujui aikaisempaa paremmin ja sankarit selvisivät tilanteesta kuta kuinkin ehjin nahoin. Epäkuolleiden kaatuessa lopullisesti maahan, jatkoivat toverimme metelömistä lähestyässään Mejsan pohjoisportteja epäkuolleiden hiljaisen laahauksen siivittämänä. He saattoivat vain toivoa siviileiden selviytyneen eteläporteille ja päässeen kaupungista ulos turvallisesti. 

 

Samaan aikaan läheisessä metsässä, minkä reunalla Anri, Gregward ja Janshai olivat toisena yönään yöpyneet tapahtui jotain… Kaksi tummiin pukeutunutta hahmoa tapasivat metsän reunalla, joista toinen polvistui huppupäisen olennon edessä. 

 

“Mestarini, koe on onnistunut” Polvistunut hahmo painoi päänsä kohti maata puhutellessaan herraansa. Huppupäinen olento kosketti puuta mietteissään. 

"Hyvä, en ihan vielä hallitse kaikkea tätä voimaa." Herraksi nimitetty huppupäinen olento vastasi eteensä polvistuneelle. "Eikä tämä tyydytä vielä nälkääni!" Polvistunut hahmo nosti katsettaan kohti herraansa. "Herrani, mitä teemme heille?" Hahmo osoitti kolme miestä. Herra loi silmäyksen miehiin ja totesi osoittaen yhtä: "hänessä on potenttiaalia, muista voit hankkiutua eroon."

 

peli 2 loppu. 

 

 

 

View
Peli päiväkirja
Sessio 1.

Peli 1. 

5.6.2017

  • Janshai Caeronvar
  • Anri Frümholz
  • Gregward Bluesteam

7(Seeul), Gadriel , 1541

Anri matkusti kohti määränpäätään Vukania, aikomuksenaan selvittää etsimänsä miehen olinpaikka. Hän oli taivaltanut hyvän matkaa, mutta intohimo tavoitteeseensa eivät sallineet naisen levätä. Isänsä varastosta nappaama miekka oli kuiskinut Anrille outoja koko matkan, vaikka nainen lähinnä kuvitteli kuvitelleensa koko homman ja tulleensa hulluksi kaikesta lämmöstä ja liian vähästä juomisesta. 

 

Vukanin porteilla nainen katseli ympärilleen, yrittäen keksiä kuinka saavuttaisi perhetuttunsa Mat Flintin. Mistä olisi syytä aloittaa etsiä raaka-aineiden myyjää? Ihmisvirta kuljetti naista syvemmälle kaupunkiin, suoraan torille. Mikä olisikaan oivempi paikka tutkia ja tutustua kaupunkiin kuin tori ja ihmiset? Nopean kierroksen päätteeksi Anri havaitsi torilla muutaman oudon asian, joista yksi muiden muassa oli outoja rojuja ja purnukoita myyvä ukko, upeine hepeneineen. 

 

“Hei, Mitä sinulla on täällä myynnissä?” Anri ajatteli testata miestä, kenties tällä olisi jopa jotain ostettavaa… vaikka tavarat näyttivät erittäin epäilyttäviltä. 

“Se riippuu siitä, mitä neiti on etsimässä?” Kojun toisella puolella oleva mies väläytti komeaa hymyään, ilmiselvästi kolikoiden kajo silmissään. 

Rupattelun ohessa selvisi nopeasti, ettei miehellä ollut mitään sellaista myynnissä, joka olisi herättänyt Anrin kiinnostus nystyrät millään tavalla. Myyjän ilmaistessa myyvänsä mm. harvinaisia asioita ja eritteitä tiesi nainen että olisi vain parasta jatkaa matkaa. Ennen lähtöään, hän kuitenkin kysyi mieheltä, josko tämä myyjänä tietäisi jotain hänen etsimästään miehestä. Myyjä osasi kertoa Mat Flintin pitäneen kojua kyseisen myyjän vieressä muutama päivä sitten, mutta häntä ei ollut sen koommin näkynyt. Asian vahvisti kojun vieressä ollut rajoitettu alue, joka oli selkeästi tarkoitettu toiselle myyntikojulle. Anri kiitti myyjää tiedosta ja päätti jatkaa tutkimuksiaan. 

 

Mat Flintin etsinnän tuloksena Anri löysi itsensä lopulta killan tiloista yhdessä valkoisen kissanaisen, haltian sekä aikaisemmin mainitun mairittelevasti hymyilevän myyjän kanssa. Näytti siltä, että sekä hän että haltia etsivät molemmat herra Flintiä, kumpikin omista syistään. Samalla hymyhurmuri myyjä oli jäänyt verekseltään kiinni myydessään tuotteitaan ilman lupaa, ja oli siitä saamassa tuomiota kyseisen kissanaisen tiloissa. 

 

Asioiden syvällisen pohdinnan kuitenkin keskeytti Vukanin hälytyskellojen kajahdus, joka nostatti välittömästi pientä häiriötä ja paniikkia kaupunkiin. Hymyhurmuri katosi vähin äänin paikalta, mutta saman miehen etsinnän yhdistäminä sekä Anri että Janshai Cearonvariksi esittäytynyt haltia mies päättivät löyttäytyä yhteen löytääkseen kadonneen myyjän sekä tuttavan. Poistuessaan killan tiloista Janshai kyseli kaupunkilaisilta hälytyskellojen soiton syytä. Kaupunkilainen osasi vastata haltiamiehen kysymykseen vain hatarasti, ilmeisesti jotain pakolaisia oli saapunut toisesta kaupungista ja matkalla oli sattunut jotain? Kuka tietää. 

 

Päästyään pois torilta sekä puolihaltia että haltia ottivat suunnakseen kirkon kylän, sen alueen missä Mat Flintin sanottiin asuvan. Parivaljakon tarkoituksena oli tutustua herra Flintin asumukseen, tavaroihin sekä naapureihin saadakseen tietoa siitä, mihin herra Flint olisi voinut mennä. Naapurien vihjeiden mukaan, herra Flint oli lähtenyt kiireessä noin neljä päivää sitten, kukaan ei osannut sanoa minne. Tämän tarinan vahvisti myös tyhjästä ilmestynyt, vaaleahiuksinen nuorimies, joka tarjosi kernaasti apujaan ja tietojaan tilanteessa. Jopa niin kernaasti, että sekä Anri että Jangshai eivät voineet olla tuntematta sitä pientä taka-ajatuksen katkua mielessään. Vaaleatukkainen mies esitteli itsensä nimellä gregward bluesteam ja pyysi saada liittyä kerhoon. Ilmeisesti hänelläkin oli jotain tekemistä Flintin kanssa? Päästyään sisään herra Flintin asumukseen ovelasti, kenties hieman epälailisin keinoin, sankarimme tutuistuivat taloon. Miehen asumus oli siistissä kunnossa, joten hän tuskin oli paennut mitään.. Mutta minne herra Flintillä olisi voinut olla niin kiire? 

 

Kirjeet herra Flintin toimistolla antoivat kuitenkin jotain vihiä, mitä oli tapahtunut. Mat Flint oli aikonut lähettää kirjeen kaupunkiin nimeltä Mejsa…. muttei ollut ehtinyt lähettää kirjettä. 

 

Koluttuaan asumuksen läpikotaisin, edellä mainitut ainoina vihjeinään kadonneesta myyjästä sankarimme päättivät jättää talon ja siirtyä pois kaupungista. Aino konkreettinen vihje oli se, että Mat Flint oli lähtenyt kiireessä ja mitä suurimmalla todennäköisyydellä määränpäänään kaupunki nimeltä Mejsa. 

 

Suunnitelmiin tuli kuitenkin pian mutkia, sillä sankareidemme poistuessa Vukanin turvallisten muurien suojista hälytyskellot soivat jälleen. Tällä kertaa taistelijat olivat keskellä tapahtumia ja todistivat sitä, kuinka naiset, lapset ja vanhukset juoksivat henkensä edestä kohti Vukanin muureja, perässään joukko naamioituneita maantierosvoja. Janshain kokiessa tarvetta antaa asian olla, Anri ei pystynyt jättämään asiaa sikseen nähdessään yhden maantierosvon viiltävän vanhempaa naista armottomasti sapelilla. Anri veti miekan esiin ja sen enempiä asiaa edes ajattelematta, päätti pysäyttää nuo saastaiset pulunnussijat niille sijoilleen. Seuraan vastikään liittynyt herra bluesteam yllätti taisteluntahtoisella asenteellaan, joka toisaalta oli välttämättömyyden lopputulos. Jangshai päätti tukea uusia taistelutovereitaan vaikka asian välttämisajatukset olivatkin aluksi tuntuneet oivalliselta ratkaisulta inhaan tilanteeseen. 

 

Pitkän taistelun päätteeksi sankarimme saivat siviilit pelastettua ja maantierosvot (ne jotka jäivät eloon) pakenivat häntä koipien välissä pusikoihin. Vukanin vartijat kiittelivät sankareita avusta ja osasivat samalla myös varoittaa heitä heidän tulevalle matkalleen. 

 

“Mejsa on tällä hetkellä hyökkäyksen alaisena.. “ Vartija kertoi surullisena.

“…Epäkuolleiden hyökkäyksen.”

 

Tämän tiedon nojalla sankarimme arvioivat mahdollisia vaihtoehtojaan sekä mahdollisuuksiaan selvitä kyseisen ongelman edessä. Mutten kuten kuka tahansa epäitsekkäin tai ehkä vähän itsekäin motiivein varustettu olento, myös sankarimme päättivät ottaa riskin ja lähteä kohti Mejsaa selvittämään missä kadonnut herra Flint on… sekä muutama muu muuttuja. 

 

Peli 1. loppu

View
Welcome to your campaign!
A blog for your campaign

Wondering how to get started? Here are a few tips:

1. Invite your players

Invite them with either their email address or their Obsidian Portal username.

2. Edit your home page

Make a few changes to the home page and give people an idea of what your campaign is about. That will let people know you’re serious and not just playing with the system.

3. Choose a theme

If you want to set a specific mood for your campaign, we have several backgrounds to choose from. Accentuate it by creating a top banner image.

4. Create some NPCs

Characters form the core of every campaign, so take a few minutes to list out the major NPCs in your campaign.

A quick tip: The “+” icon in the top right of every section is how to add a new item, whether it’s a new character or adventure log post, or anything else.

5. Write your first Adventure Log post

The adventure log is where you list the sessions and adventures your party has been on, but for now, we suggest doing a very light “story so far” post. Just give a brief overview of what the party has done up to this point. After each future session, create a new post detailing that night’s adventures.

One final tip: Don’t stress about making your Obsidian Portal campaign look perfect. Instead, just make it work for you and your group. If everyone is having fun, then you’re using Obsidian Portal exactly as it was designed, even if your adventure log isn’t always up to date or your characters don’t all have portrait pictures.

That’s it! The rest is up to your and your players.

View

I'm sorry, but we no longer support this web browser. Please upgrade your browser or install Chrome or Firefox to enjoy the full functionality of this site.